Loppulaskelmat, osa 1

Autotonta eloa on nyt takana pari viikkoa. Päätös myymisestä oli oikea, sillä en tänä parin viikon aikana olisi kertaakaan ajanut Puntolla. Syynä auton vähäiseen tarpeeseen tällä hetkellä on työpaikan läheinen sijainti ja meneillään oleva kaveriporukan kuntoilukisa. Eli siellä se Punto nytkin olisi vain seisonut ruudussa räntäsateessa.

Sitten loppulaskelmiin. Tuliko ajaminen halvaksi? Perustelin aikoinaan auton hankintaa itselleni sillä, että
a) halusin uusia kokemuksia ja
b) julkisilla liikkuminen oli kallista ja vaivalloista

Lopputulemana voin täräyttää heti, ettei auton omistaminen halpaa ole. Olisi tullut edullisemmaksi mennä bussilla. Toisaalta, moni reissu olisi yksinkertaisesti jäänyt tekemättä, jos Puntoa ei olisi ollut, ja niille spontaaneille sukulaisten ja ystävien tapaamisille on vaikeaa laittaa hintalappua.

Tässä dadaa:

Fiat Punto 55, vm 1999
Käyttökustannukset ajalla 771 vuorokautta

auto	-350	€
rekisteröinti	22	€
polttoaine yht.	1465	€
vakuutus	1008	€
katsastukset	205	€
ajoneuvovero	276
osat (pyyhkijät, lamput, radio)	221
tuunausosat (lähinnä ulkonäköön ja pesuun liittyvät)	244
huolto	861	€
kaikki yhteensä	3952	€

Lista tarkentuu hieman sitä mukaa kun saan palautuksia. Saamatta vielä vakuutusmaksun ja ajoneuvoveron palautus. Lisäksi olen myymässä korjauskäsikirjan, radion ja kajarit, jotka meinaan liittää laskelmiin. Lähinnä puhutaan 150-200 euron palautuksesta, yhteensä, niin se ei kovin paljoa tule heilauttamaan loppulaskua, mutta kuitenkin. Säästö se on pienikin säästö ja lopulta ratkaisuni tuntui hyvältä, että esimerkiksi irrotin audiot Puntosta kokonaan ennen myyntiä, sillä Jorma ei olisi maksanut Puntosta yhtään enempää sterkkojen kera.

Auton hankintahinta on taulukossa miinuksella ja hinta, 350 euroa, on erotus osto- ja myyntihinnoista.

Ehdin ajaa Puntolla 12 520 kilometriä. Laskennallinen vuositahti oli 5927 kilometriä. Aika vähäistä ajoa mielestäni. Kokonaismäärällä ei pääsisi yhtä soittoa vielä kovinkaan pitkälle, suunnilleen  Hồ Chí Minhin kaupunkiin, Vietnamiin, saakka. Polttoainetta Vietnamin reissulla kuluisi alle tuhat litraa:

tankattu yht.	880	l
bensan hinta ka.	1,67	€
kulutus l/100 km	7,0	l

Yhteensä kaikki kustannukset kilometriä kohti olivat noin 30 senttiä. Hinta ei valitettavasti ole kilpailukykyinen julkisen liikenteen kanssa – ainakaan omalla kohdallani.

Yllättävää oli kiinteiden kustannusten suuruus. Se, että Punto vain seisoi parkkiruudussa Helsingissä, maksoi se kaikkineen päälle 70 euroa kuussa – ja siis ilman, että sillä ajoi metriäkään! Köyhälle toimittajaopiskelijalle se on suuri summa pelkästä reservistä, että auto on käytettävissä.

Okei, kaikki on vähän kärjistettyä, mutta asioista on vaikeaa puhua ilman, että niistä kaivaa kärkiä ja pääkohtia. Kolikolla on monta kääntöpuolta ja asia auton omistamisessa on vähintään kaksipakoputkinen. Kohdallani laskelmia mutkistavat vaimoni omistama auto ja itse omistamani moottoripyörä. Ja suurimman osan ajasta nekin vain seisovat reservissä. Toisaalta, seisovat tällä hetkellä polkupyörämmekin ja murtsikkasukset. No, edellisistä ei tarvitse maksaa erikseen vakuutusmaksua, että ehkä en jatka listaa tuon pidemmälle.

Palaan vähintään Loppulaskelma, osa 2:een, jahka palautuksia tulee. Ja minun vielä pitäisi päättää, mitä teen veron kanssa. Maksanko kympin vai maksanko riskillä vanhan laskun 37,12 € ja odotan, tuleeko suurempi palautus.

Se on nyt virallista

Kolahti kirje kotiin Trafilta. Sain Puntoni viimeisen ajoneuvoverolipun. Tästä tiedän, että Jorma on käynyt katsastuskonttorilla tekemässä ilmoituksen omistajanvaihdoksesta.

Laittaisin mielelläni jo vähän lukuja käyttökustannuksista pöytään, kun tämä veroasiakin selvisi, mutta pannahinen pöytä-PC:ni sanoi sopimuksen irti ja sen kovalevyllä ollut Excel-tiedosto, johon kirjaa olin pitänyt, on toistaiseksi saavuttamattomissa. Olen toki luottavainen asian suhteen, ja varmasti saan sen tiedoston auki vielä jotenkin, mutta en juuri nyt ehdi käyttämään aikaa koneen korjaamiseen.

Trafilta nyt saamani kirje helpottaa loppulaskelmiani sen osalta, että tiedän kokonaisveron määrän siltä ajalta, kun Punton omistin. Tämä loppulasku oli pyöreät 10 euroa. Minulla tosin on vielä verkkopankissa vetämässä se päälle kolmenkympin lasku, jonka laitoin maksuun jo ennen autokauppoja, ja en tiedä, mitä tapahtuu, jos annan sen mennä läpi. Sitten minulle ilmeisesti palautetaan erotus.

Sinänsä helpotus, että kaikki alkaa nyt olla selvää. Ostaja minua aluksi vähän pelotti, että miten hän käyttäytyy, jos Puntosta löytyy hänen mielestään jotain liian isoa vikaa, mutta hän lähetti minulle jo tekstiviestin, että hänen mielestään kaikki on ihan kunnossa. Ja tietenkin on kunnossa, koska autohan oli minun jäljiltäni.

Seuraavaksi saan varmaan Pohjolalta kirjeen, jossa kerrotaan kuinka paljon saan hyvitystä jo maksetusta liikennevakuutuksesta.

Lisäksi, kun tulevana viikonloppuna on varmaankin aikaa, niin laitan myyntiin korjauskäsikirjan, mankan ja kajarit.

Rahat pöytälaatikossa

Aina sitä oppii jotain uutta. Opin paljon niiden kahden vuoden aikana autoilusta ja auton korjaamisesta, joina Punton omistin. Ja opin jälleen asian jos toisenkin auton myymisestä.

Tai oikeastaan kyse ei ole pelkästään auton myymisestä. Kyse on minkä tahansa moottoriajoneuvon myymisestä ja Punto oli omalla kohdallani järjestysluvussa kolmas. Ensin myin moponi, sitten piikki-skootterin ja nyt Punton. Ja oikeastaan, jos mennään tarpeeksi pitkälle, kyse ei ole edes moottoriajoneuvojen myymisestä tai myymisestä lainkaan. Kyse on sosiaalisesta vuorovaikutuksesta ostajan ja myyjän välillä.

Kumpi on ostotilanteessa se, joka vie? Yleensä aggressiivinen ostaja saa hyvän hinnan itselleen tingattua. Moponi kohdalla ostaja oli minua vanhempi taksikuski-mieshenkilö, joka osti mopon tyttärelleen. Hän osasi tinkiä ja lopulta myin mopon ehkä liian halvalla. Samoin kävi piikki-skootterini kanssa Tuusmotorissa. Tuusmotorin Unski oli kokeneempaa kokeneempi prätkämyyjä ja en lopulta tiedä teinkö hyvän diilin luopuessani skootteristani. Edelliset kerron siksi, että nyt Puntoni kohdalla päätin olla varautunut. Minultahan ei tingittäisi! Ja olin tarkkaan laskenut muistilapulle minimihinnat, joiden alle yksinkertaisesti en suostuisi menemään. Laskin erikseen kombot pelkälle autolle, autolle ja renkaille, edellisille ja audiojärjestelmälle ja vieläpä korjauskäsikirjankin olisin voinut heittää kaupan päälle, jos ostaja olisi oikein käynyt tinkaamaan. Mutta ei. Jorma maksoi sen mitä pyysin.

Miksi näin? Jorma halusi niskan päälle.

Nyt kun teimme Jorman mielestä herrasmiessopimuksen, että hän maksoi Puntostani 1050 euroa, jonka olin pyytänytkin, jäin eräällä tavoin hänelle velkaa. En jaksaisi tästä päätäni nyt vaivata, ellei mies olisi itse sanonut lopuksi:

- Älä sitten tuhlaa niitä rahoja heti. Mä soittelen sitten, jos tässä on jotain, niin puretaan kaupat.

Ei siis helvetti. Eihän asia nyt niin mene. Mutta Jorman mielestä menee.

Eihän tässä oikeasti ole mitään ongelmaa, mutta jostain syystä se tyyli, jolla Jorma toimi, jätti minut epäileväksi siitä, mitä hän todella meinaa tehdä, jos hän löytääkin Puntosta nyt jotain vikaa. Fakta on se, että auto on 14-vuotias italialainen pikkuauto, ja siinä on takuuvarmasti jotain vikaa, jos oikein etsimällä lähdetään etsimään. Kun en nyt tunne Jormaa, niin en vielä tiedä, kuinka kärkkäästi mies tarttuu luuriin ja alkaa vaivaamaan minua milloin milläkin asialla.

No, koska en tunne Jormaa, niin ehkä vain käsitin huumoriksi tarkoitetun letkautuksen väärin ja kaikki on ihan hyvin.

Vaikka Punto on nyt kaupattu, niin kirjoitettavaa Talviautoilijan päiväkirjassa Punton osalta riittää vielä toviksi. Seuraavaksi teen loppulaskelmat, mitä lysti Punton kanssa maksoi. Sen voin sanoa tässä vaiheessa, ettei autoilulla ainakaan rahaa säästä.

Yllättävä käänne

Jorma laittoi sähköpostia eilen illalla. Jorma on ostaja.

Hitsi, että pitikin sattua näin naftisti. Sain tänään Nettiautolta sähköpostin, jonka sisältö oli se, että "ilmoituksesi umpeutui". Ja rahaa olisivat halunneet, jotta Puntoni ilmoitus olisi saanut olla julki vielä pari viikkoa. Mutta Jorma ehätti juuri nähdä ilmoitukseni ja kiinnostua.

Mies oli liikkeissään niin nopea, että hän tuli katsomaan Puntoani tänään illalla. Minulle tuli pienoinen kiire käydä kampaamassa Punto kuntoon. En toki mitään imuroinut tai pessyt, mutta siistin vähän takakonttia dumppaamalla bensakanisterin, maaleja, työkaluja, strasselia, vahaa, hanskoja ja mitä nyt Puntoni takakontissa oli majaillut, vaimoni Corollan konttiin.

Jorma tuli paikalle valkoisella ja uudella Volkkarilla. Hän oli noin kuusikymppinen. Tai vaikea sanoa tarkkaan, koska oli niin pimeää. Pimeys oli armollinen myös Puntoni ulkopinnalle, jota Jorma alkoi ensimmäiseksi otsalampullaan tutkia. Minullakin oli otsalamppu päässäni.

Nostin konepellin ja laitoin Punton käyntiin.

- Aika märkä tuo kone. Toivottavasti ei ole lohko halki, sanoi Jorma.

Halki? En kai sentään ajelisi autolla, jossa lohko olisi halki. Eiköhän se vain jostain tiivisteestä vähän vuoda.

Istahdimme Puntoon sisälle, Jorma kuskin pukille ja minä myyjän paikalle. Näytin hänelle kaikki dokumentit, mitä minulla oli: kuitteja, huoltokirjan ja rekisteriotteet. Mies oli kiinnostunut.

- Voitaisiin tehdä huomenna kaupat, sanoi hän lopulta kun hän ei enää jaksanut keskittyä kuitteihini, joita riitti.
- Eli pyydän tästä 1050 euroa kaksilla renkailla ilman audiojärjestelmää.
- Ja minä maksan sen.

Johan on sälli tuo Jorma.

Jouduin sitten hommiin. Ajelin Kirkkonummelle siltä istumalta hakemaan kesärenkaita. Menomatkalla kuuntelin Viikatetta ja tulomatkalla Darudea. Viimeisen Sandstormin tahdin jälkeen suljin autoradion ja keikkasin sen Punton kojelaudasta irti kokeneen stereon irroittajan elkein. Samoin irroitin kesällä ostamani JVC:n uutukaiset kajarit takakontista. Se kuului diiliin.

Outoa kun olin varautunut siihen, että vänkäisin radiosta, kajareista, korjauskäsikirjasta ja mikä tärkeintä – hinnasta, mutta ei. Jorma sanoi, että hän ei tingi. Se on 1050 ja sillä selvä.

Ehkä huomenna minulle valkenee, että homma on ollut piilokamera. Sovimme, että raha vaihtaa omistajaa Haukilahdessa viideltä. Sitten olen mahdollisesti yhtä etelänmatkaa varakkaampi.

Siellä se nytkin seisoo

Koulukaveri kertoi, että oli lukenut blogiani. Kiva kuulla, että joku lukee. Kerroin hänelle, että joskus vielä olin paljon innostuneempi aiheesta.

Ja eikä siinä, etten olisi innostunut itse aiheesta. Talviautoilu on hieno laji. Harmittaa vaan kun työväline joutuu seisomaan parkkipaikalla tyhjän panttina. On kaiken maailman urheiluja ja muita junia, joilla pääsee kätevämmin ja terveellisemmin duuniin kuin autolla. Voi Punto-raukkaa.

Mitään muuta kirjoitettavaa ei ole, koska en ole autolla ajanut. Ja eihän nyt ole edes talvi.

Väriä syksyyn

Renkaat vaihdettu. Perusmeininki. Kun ensimmäisiä kertoja vaihdoin Puntooni renkaita oli se hauskaa ja oli kiva varustautua talveen. Nyt lähinnä tuntui, että renkaiden kanssa pulaaminen oli hukkaan heitettyä aikaa.

Ilmaa jouduin lisäämään. Muuten uudet talvinakit

vaikuttivat hyvältä.

Suhde Puntooni on jotenkin etääntynyt. En ole ajellut sillä paljoa ja jotenkin on olo, että voisin autosta luopuakin.

Lähinnä ehkä minua harmittavat kustannukset. Ei sillä, että vanhan Punton pitäminen olisi jotenkin kallista, mutta käyttöä ei julmetusti ole kun nykyinen duunipaikkani sijaitsee vain kuuden kilometrin päässä. Sinne pääsee kätevästi junalla, kävellen tai polkupyörällä.

Niin, Puntohan siis on myynnissä, mutta kukaan vaan ei ole vielä antanut tarjousta. Tai ehkä tässä on kyse siitä, etten alitajuisesti halua luopua Puntostani ja laitoin sille liian korkean pyyntihinnan. Tällä hetkellä pyydän siitä Nettiautossa 1100 euroa. Ehkä kokeilen kepillä jäätä ja pudotan pari euroa hinnasta pois.

Ja vielä renkaista...

Vasta eilen pääsin manaamasta sitä, että miksi ihmiset ajelevat talvinakeilla ilman koristekapseleita. Miksei niitä kapseleita voisi talvella pitää? Jos lasket nyt vastaantulevat autot, joissa on talvirenkaat ja peltivanteet, niin noin joka kolmannes on jättänyt koristekapselit varastoon. Miksi? Meneekö sinne lunta väliin vai mikä on ongelma?

Ja tästä valituksesta pääsin siihen, että jätin itse laittamatta Punton hienot koristekapselit paikalleen. Mutta minulla oli siihen hyvä syy, koska vanteeni ovat muodikkaat.

Katsastus läpi

Jäi eilen kirjoittamatta tämä suuruutinen, kun tuli illalla pää kipeäksi. Punto siis meni katsastuksesta läpi niin, että heilahti.

Tavallaan minulle jäi tapahtumasta pettynyt olo. Miksi näin?

Olen koko Punton omistamisen ajan suhtautunut Puntoon, talviautoiluun ja yleisesti käytetyn auton omistamiseen ikään kuin haasteena. Ja kun haaste lakkaa olemasta haaste, niin... mitä se on? Se on tylsää.

Luke Skywalker -henkinen katsastusmies paneutui etenkin oikean helman ruosteisiin – tuloksetta.

Varauduin käyntiin espoolaisella K1-katsastusasemalla lähtemällä liikkeelle heti aamusta, ja vieläpä vapaapäivänä. Olin suunnitellut, että jos Punto ei mene läpi, menen heti Kirkkonummelle vanhempieni autokatokseen sitä korjaamaan. Mukana oli työkalut, korjauskäsikirja ja sopivan likaiset vaatteet. Mutta vielä mitä. "Kaikki on kunnossa", sanoi Luke.

Tarvitsen uuden haasteen.

Talven ensimmäiset rapsutukset 2013

Lähes saman otsikon taisin kirjoittaa viime syksynä sen jälkeen kun olin Puntoni tuulilasin ensimmäisen kerran skrabannut hennosta jääpeitteestä. En olisi kuvitellut, että se tapahtuu tänä vuonna jo syyskuun puolella.

No, eippä siinä sen enempää draamaa ollut kuin, että otin rapsuttimen esiin ja tuulilasi puhtaaksi. Jännä juttu oli, että muuten niin tunnollisesti käynnistyvä Puntoni hieman nikotteli startatessa – kone ei käynnistynyt ykkösellä. En tästä huolestunut, sillä olen Puntoni sen verran hyvin jo oppinut tuntemaan. Kyse oli yksinkertaisesti siitä, että Punton pikku sähköaivo ei millään suostunut ymmärtämään, että kesä näin nopeasti meni ohi ja moottoria piti käynnistää jo nyt talviasetuksilla.

Nokia Lumia 520 kuvitti skrabailut topakalla motion blurrilla.

Tähän minulla ei ole heittää mitään virallista lähdetta tueksi, mutta Punton ruiskukone annostelee sopivaa polttoaine-ilmaseosta sylintereihin pitäen mielessä vallitsevan lämpötilan ja tuotetun tuloksen. Tämän olen huomannut siitä, että kun akun irroittaa, nollaa se sähköaivon. Seuraavan kerran startatessa Punto miettii muutaman sekunnin kauemmin starttimoottoria pyöritettäessä ennen kuin kone starttaa. Ja nyt se siis oli päätynyt johonkin seokseen, joka varmasti oli toiminut vielä iltapäivällä kun aurinko paistoi, mutta ei enää keskiyöllä kun olikin pakkasta.

Tai sitten voihan olla, että Punto on yksinkertaisesti rikki. No, tähän en usko, sillä aina se on talvella käynnistynyt ykkösellä ja tänään kyseessä vaan taisi olla pieni shokki siitä, että joko se talvi alkoi.

Olipas sekavaa. Mutta sitä se iltatyö teettää. Onneksi takana on nyt viimeinen iltavuoro vähään aikaan.

Puntoistit varautuvat talveen

Saikulla kotona... flunssa iski.

Mitenköhän, jos asuisi jossain metsässä, vaikka kesämökillä, vuoden ympäri, niin saisiko sitä mistään flunssaa? Moni yksityisautoilija sitä selittää, että "heti kun bussilla sen kerran ajoin, niin tuli flunssa." Että ihan kuin yksityisautoilijalle ei tulisi flunssaa.

No, tokihan se flunssan riski on sitä suurempi, mitä enemmän ihmisiä tapaa. Bussissa saattaa joku aivastaa päälle. Tai kaippa siihen riittänee, että hieraisee omaa silmäänsä sormella, jonka on juuri aikaisemmin käyttänyt linja-auton sisällä kaiteessa. Ja niin ne pöpöt löytävät uuden kodin.

Oli mitenkä hyvänsä, niin nytpä ehdin vähän kirjoitella. Kerronpa vaikka siitä, miten myin talvirenkaat.

Ostin jo aikaisemmin kesällä "uudet" kiekot kirkkonummelaiselta Meelikseltä Tori.fi:n kautta. Kaveri pyysi niistä 50 euroa ja olivat 12 vuotta uudemmat kuin vanhat Puntoni orkkisrenkaat.

Aluksi luulin, että vanhojen kumien merkintä 337 tarkoitti vuotta 2007, mutta ei se olisi ollut mahdollista. Renkaat olivat niin haperossa kunnossa, että 2007 vuoden renkaat eivät olisi näyttäneet ja tuntuneet siltä.

Pistin vanhat renkaat Huuto.nettiin pariinkiin otteeseen, mutta kesä-heinäkuussa niistä ei ollut kukaan kiinnostunut. Sitten viime viikolla tärppäsi ja vihtiläinen, sanotaan häntä vaikka Martiksi, osti ne hintaan 35 euroa. Ei paha. Erotuksena siis 15 euroa ja vähän vaivaa. Nyt minulla on kuitenkin 12 vuotta uudemmat kiekot.

Juttu tässä nyt oli se kohtaaminen Martin kanssa. Äijä kurvasi tapaamispaikalle, espoolaisen kauppakeskuksen parkkipaikalle, vihreällä Puntolla – aivan kuten minäkin. Ja aivan kuten minäkin, hänkin oli budjettiautoilija ja piti Puntoa hyvänä sijoituksena.

Kyselin Martilta, mitä vikaa hänellä oli Puntossaan ollut. Hän oli joutunut poraamaan tai porauttamaan tulpille uudet kierteet, mikä kuulosti aika hurjalta. Mutta homma oli onnistunut hyvin. Lisäksi hän oli vaihtanut pari kuukautta sitten sisälämppärin kennon, jonka minäkin olin joutunut tekemään.

Muuten Martti kertoi, että Punton hän oli omistanut neljä vuotta ja ajanut sillä sinä aikana jo 100 000 kilometriä. Kilsoja kertyi joka päivä noin sata lisää – ihan vaan työmatkaa. Kauppahinta oli neljä vuotta sitten ollut 900 euroa – sama, mitä minulta pyydettiin kaksi vuotta sitten.

Martti oli kanssani samaa mieltä siitä, että Puntolla kilometrit ovat älyttömän halpoja.

Elokuun lämpöä

Aamulämpö: alle kymmenen celsiusastetta.

Elokuu: jännä kuukausi. Eilen kun lähdin töihin, jälleen Kiloon, oli Puntossa lähes hyytävän kylmä. Okei, eihän lämpötila ollut mitään verrattuna oikeasti kylmään, mutta näin kesään tottuneelle autoilijalle/motoristille, tuntui alle kymmenen astetta tosi kalsalle.

Ei siinä tietenkään sen enempää draamaa ollut kuin, että lämppäri huutamaan täysille. Ja nythän se toimii.

Elokuun kontrasti autoilijalle on vaan niin dramaattinen, siksi tässä tarinoin. Kun iltapäivällä tulin autoon, oli Punton sisällä lämpöä viitisenkymmentä astetta. Punto oli nökötellyt kahdeksan tuntia kilolaisen teollisuushallin pihalla ja siinä oli tulos.

Iltapäivällä olikin vähän lämpimämpää.

Ja se ruuhka Kehällä. Siinä kohtaa kun liikenne pysähtyi täysin Leppävaaran kohdalla, oli ikävä prätkää. En ollut aamulla lähtenyt moottoripyörällä, koska ajohousut olivat märät pesukoneen jäljiltä. No, selvisin ruuhkasta lopulta melko helposti kun huitaisin seisovasta liikenteestä Perkkaan kautta Vermon ohi vanhalle Turuntielle.

On jännä huomata, miten jengillä pinna kiristyy ruuhkassa. En tiedä, oliko Mestarintunnelissa onnettomuus, vai miksi liikenne seisoi, mutta eipä siinä isoa virheliikettä vaadita kun hätäinen kaistanvaihto ja perässä lähellä hännystelijä aiheuttavat tilanteen.

Ruuhkassa seisomiseen liittyen vaihdoin Puntoon ilmansuotimen. Viimeksi olin vaihtanut sen helmikuussa 2012.

 

Uusi ja vanha ilmansuodatin.

On muuten outoa tuo, että huoltoliikkeiden mielestä ilmansuotimen vaihto ei ole kuulunut 75- tai 90-tonnin huoltoon. Jos en itse olisi vaihtoon ryhtynyt, niin Puntossa olisi vieläkin se sama karvainen suodin, mikä siinä oli ostohetkellä.

Tai ehkä ei voi yleistää, että huoltoliikkeet olisivat paskoja, mutta joku ajatuskatkos yleisessä käytetyn auton huollossa taitaa vaivata, jos niin perusasiaa kuin ilmansuodattimen kuntoa, ei tarkasteta.

Vanhassa oli likaa ja siitepölyä.

Ja miksi ilmansuodatin liittyy ruuhkassa seisomiseen, on se, että olin jo kesän aikana muutamaan otteeseen ihmetellyt, miksi Punto niin kovin hurisee kun sen parkkeeraa ajon jälkeen. Siis syylarin tuuletin jäi pyörimään. Ruuhkassa seisoessa eilen se vasta huutikin. Sehän on ihan normaalia kyllä, mutta ajattelin, että pyöriikö se vähän liian kauan ja usein. Tuttu autoinssi vinkkasi tähän, että olenhan vaihtanut ilmansuodattimen. No, nyt on vaihdettu. Täytyy tarkkailla tilannetta huriseeko vielä paljon.

Motonetissä oli muuten suotimen hinta noussut sitten viime näkemän. Helmikuussa 2012 se maksoi 6,9 euroa ja nyt: 8,9 euroa! Kreisiä.

Punto tirautti hätäpissat

Nesteen määrä parkkiruudussa huolestutti...

Yleensäkin kun näkee jotain nestetippoja auton alla, kannattaa olla ainakin kiinnostunut, mitä neste on. Hieman säikähdin kun näin Puntoni alla ison lammikon.

Oheinen valokuva sattui eteeni kun arkistoin kännykkäotoksia pöytäkoneelle. En tästä ehtinyt vielä blogissani mainitakaan. Vuoto sattui alkukesästä.

En jaarittele sen enempää ja paljastan, että neste oli melko harmitonta lasinpesunestettä. Mutta kyllä ehti käydä sydän kurkussa, että Puntosta olisi lauennut etusyylari. Lähinnä siksi säikähdin, että remppa olisi maksanut aikaa ja vaivaa jonkin verran. Vaikkakin etusyylari olisi tuhat kertaa helpompi vaihtaa kuin sisälämppärin kenno. Näin ainakin kuvittelen.

No, vuoto oli tullut viallisesta takaiskuventtiilistä konetilasta. Kun avasin konepellin, löysin märän letkun melko helposti. Nestettä tiputti venttiilin kohdalta säännöllisesti tipoittain. Koko säiliö ei varmaankaan olisi tullut tyhjäksi, vain letkun alimman kohdan tasalle, mutta oli litkua parkkiruudussa arviolta pari litraa.

Outo homma tuo. Kävin Motonetistä takaiskuventtiilin tilalle suoran putken. Lähinnä se käytössä vaikuttaa siten, että pumppua joutuu käyttämään vähän pidempään kuin, jos takaiskuventtiili vielä olisi paikallaan. Letku siis tyhjenee matkalla taakse jonkin verran kun sitä ei käytä. Mutta, summa summaarun, toimii hyvin ilman takaiskuakin.

Ei ollut siis tämän pahempi takaisku.

Eipä ole kilsoja muuten tullut paljoa. Ja jotenkin Puntoni on jaksanut hyvin tällä tankillisella, jonka olen tankannut huhtikuussa. Nyt trippimittarissa on 640 km ja vasta bensavalo vilkahti. Eihän tämä toki nykykoneille pärjää. Uudessa suosikkiautossani Ford Fiestassa kun kulutus heiluu jossain neljässä litrassa sadalla kilometrillä.

Talven muotiväri on...

Kuva ei tee oikeutta maalaustyölle – jälki ei ollut tasaista.

Olen ilmeisesti tehnyt tiedostamattoman päätöksen, että aion pitää Punton ensi talveen saakka. Miksi muuten kunnostaisin talvirenkaita?

Toisaalta suurin osa, mitä olen Puntoa rassannut, ei ole varsinaisesti tarve-perusteista. Voisin ihan hyvin noudattaa insinööri-Juhan periaatetta, että autoa ei tarvitse pestä, saati sitten paikkamaalata ulkonäön vuoksi. Omalla kohdallani syy Punton ulkonäön marginaaliseen kohentamiseen on pienen puuhastelun tarve. Pikkupoikana rakentelin koottavia panssarivaunuja – eihän siitäkään ole mitään hyötyä.

Sain eilen Kirkkonummella rapsutettua ja maalattua vain kaksi vannetta. Noudatin samaa kaavaa kuin ensimmäisilläkin vanteilla: koneistetulla teräsharjalla ruosteet pois ja sen jälkeen maali pintaan. Tällä kertaa olin saanut pykälän skilliä lisää ja tiesin ottaa kotoa mukaan kevyen porakoneen, jota oli helppo käsitellä. Olin myös hommannut Motonetistä teräsharjasetin, jossa pienimmät harjat olivat melkein kolikon kokoisia. Mutta siltikään pienimmät harjakset eivät olleet riittävän näppäriä vanteen syvimpään uraan ja käytännössä sieltä uran pohjalta jäi ruosteet rapsuttamatta. Jätin homman puolitiehen tarkoituksella ja otan ensi reissulle Kirkkonummelle mukaan Dremelin.

Ai miksi sininen? Ja en ole niin kova väriasiantuntija, että tietäisin onko tuo edes sininen, vai jopa azurinsininen. Turkoosi se ei ole. Kuva ei tee oikeutta pienen blurrauksen lisäksi myöskään värisävyn suhteen. ZTE:ssä on paska kamera.

Purkki sattui käteen kun pläräsin maaleja vanhempieni kellarissa. En tiedä, mihin tuo väri on aikanaan ostettu. Ja pimeässä kellarissa luulin sen olevan ihan perus mustaa, koska korkki oli suurimmilta osin musta. En sitten jaksanut lähteä vaihtamaan purkkia kun tuo sininen alkoi näyttää sopivan kreisiltä.

Talvi mielessä

Lähdin eilen ajelemaan insinööri-Juhan kanssa Kirkkonummelle. Haimme Meelikseltä Puntooni talvirengassetin.

Jänniä ovat nuo nykyajan kohtaamispaikat. Meelikseen ja renkaisiin törmäsin Tori.fi:ssä. Ennen on tullut käytettyä lähinnä Huuto.nettiä, mutta sieltä ei löytynyt tähän hätään renkaita.

Nyt kun alkoi kesäloma, niin olen antanut itselleni enemmän prosessointiaikaa Punton pidon suhteen. Se maksaa koko ajan rahaa, kyllä, mutta silti meinaan pitää auton ainakin syksyyn saakka. Tein jopa hankintoja: jo mainitut renkaat sekä uuden takakaiuttimet.

Juhan kanssa tsekkailimme eilen vanhojen Gislavedien rengasmerkintöjä. Ne oli paistettu viikolla 33 vuonna 2007. Ei siis lainkaan niin paha, mitä aikasemmin luulin. Mutta nämä "uudet" ovat sentään vuodelta 2009 ja mallia Nokia Hakkapeliitta 4. Aivan kelpo renkaat siis.

Kiitos Juha muuten hyvästä kuvasta uudella kännykällä.

Date of... tärkeä lukema on 337: vko 33, vuosi 2007.

Jännää on se, että nämä uudet Noksut ovat vannekooltaan tuuma suuremmat kuin vanhat. Kokoa 14" siis. Mutta ne olivat lähes samanlaisesta Puntosta otettu, niin eiköhän ne käy.

Autoilu on harrastamista ja uuden oppimista. Se siinä ehkä onkin mielenkiintoista. Ehkä en ole sellainen henkilö, että autoilisin vain liikkumisen takia. Autoilu pääkaupunkiseudulla kun ei ole järkevää.

Eräs työkaverini tokaisi, että öljy käytetään kuitenkin loppuun maapallolta. Niin. Sama kai se, tapahtuuko se ennemmin vai myöhemmin.

Talviautoilija ja vuoden lämpimin päivä

No, mitäpä sitä talvea muistelemaan näin vuoden lämpimimpänä päivänä. Pitäisi varmaan muuttaa blogin nimi. Ja kyllähän autoilen kesälläkin. Mutta kesällä vaan on niin paljon kaikkea muutakin mielenkiintoista kuin autoista kirjoittelu.

Autonhan hankin aikoinaan sateensuojaksi. Tänäänkin se sai hetken toimittaa sitä virkaa kun tuli oikein ärhäkkä sadekuuro. Olin juuri vaihtamassa takalasin pyyhkijän moottoria kun vettä alkoi tippua taivaalta.

Eipä siinä sen kummempaa draamaa. Takaluukku oli valmiiksi ylhäällä, kun pyyhkijän moottoria olin vaihtamassa, ja pystyin jatkamaan asennusta.

Tässä pari kuvaa:

Asennuskalja avattu. Pyyhkijän moottori oli pakattu hyvin.

Tilasin Punton takalasin pyyhkijän moottorin Varaosahaku.fi:n kautta. Voin suositella palvelua, toimi ainakin omalla kohdalla hyvin.

Tarina on pyyhkijän kanssa lyhykäisyydessään se, että takalasin pyyhkijän moottori meni rikki viime talvena. Kun vivusta väänsi, ei moottori inahtanutkaan. Vain rele takakontissa napsui. Sähköä sinne siis meni.

Kevään ja kesän tultua jaksoin antaa prosessointiaikaa tälle vialle ja yksi kaunis päivä sähköinssi Juhan kanssa purettiin moottori ja koneisto. Se oli melko helppo irrottaa takaluukusta. Pistetäänpä kuva väliin, niin hahmottuu mistä kyse.

Melkein uusi takalasin pyyhkijä.

Tämä Varaosahaun kautta tilaamani uusi setti, joka siis oli käytetty, on ihan saman näköinen, mikä Puntoni persiissä oli kiinni. Ja tämän "uuden" osan kiinnitys oli helppoa, siihen kului vain noin puolikas kalja.

Ketutus oli suuri kun asennuksen jälkeen laitoin virrat päälle ja käänsin vivusta: pyyhin liikkui noin kaksi senttimetriä ja pysähtyi. Vain rele jäi napsumaan.

Meinasin jo, että heitin hukkaan 37 euroa, mutta onneksi homma selkisi. Kyse oli vain rasvauksen puutteesta. Voin kaksi Punton takalasinpyyhkijää nyt purkaneena sanoa, että kyse on melkeinpä tyyppiviasta. Jos pyyhin seisoo pitkään käyttämättä, ruostuu se ulkoapäin kiinni. Varsi liikkuu niin tiukassa väylässä, että se ei näköjään vaadi kuin pari ruostemurusta, jotka toisaalta liukenee parilla tipalla rasvaa, niin se ei toimi.

No mutta, taas toimii. Lähden jatkamaan kesän kuuminta iltaa.

Se täytyy vielä todeta, että jotakuta muuta saattaisi harmittaa nyt opittu tieto, että se Puntoni oma pyyhkijän moottori ei oikeastaan ollutkaan rikki -- se oli vain jumissa. Olisin sen todennäköisesti saanut liottamalla auki.

Muskettisotureille uutta ratsua

Kolme iloista veikkoa kävi katsomassa Puntoani. Harvinaisen järkeviä kavereita, sanoisin.

Kuukauden ehti Puntoni olla Nettiauto.comissa myynnissä ja sitten tuli puhelinsoitto. Niklas oli kiinnostunut Puntostani.

Paikalle he saapuivat porukalla, kaikki muskettisoturit. He ratsastivat Puntoni luokse Honda Civicillä, joka oli suunnilleen vuosimallia 2007. Ilmeisesti se oli lainassa, sillä sehän olisi ollut paljon parempi peli sotureille kuin Punto.

Aloitin käänteisen myynnin taktiikan. Esittelin Punton vikoja ja kehotin katselemaan muita autoja. Ei mennyt kaupaksi.

No ei vais. Tai no, tavallaan vais. Sanoin, että kannattaa varmaan käydä katsomassa jotain 600 euron Puntoa myös, koska pyyntini oli 1200 euroa. Niin sitten ainakin näkisivät, että kannattaako autostani maksaa tuplat.

Vaikuttivat kyllä herrat kiinnostuneilta, mutta eipä heistä ole kuulunut sen jälkeen. Varmaan ottivat sellaisen parisataatuhatta ajetun.

Skilliä lisää

Tuli taas opittua yhtä ja toista auton anatomiasta. Kerron siitä vaikka kuvin, niin se on vähän kuvaavampaa.

Eräänlainen alkutilanne.

Hommahan lähti siitä, että katsastusmies talvella valitteli vetonivelen suojakumista. Punto meni läpi ja se on iloisesti leimassa, mutta huomautus papereihin jäi.

Renkaidenvaihdon yhteydessä tuumailin asiaa ja päätin lähteä purkuhommiin. Ensimmäisessä kuvassa muuten hyvin näkyy tuo tumma rantu pyöränkotelossa: se on rasvaa vuotaneesta suojakumista.

Vetoakselin irrotuksessa meni ährätessä aikaa. Napamutteri itsessään oli jo vaikeaa saada auki. Mutta oikeasti kyse oli tekniikasta. Muistilista seuraavalle kerralle: ei räikkää, koska se menee rikki. Mieluummin kiinteä jatkovarsi ja siihen vielä putken pätkä jatkoksi. Ja napamutterin avaus tehdään silloin, kun kaikki neljä kumipyörää ovat maassa, ei tunkilla.

Tämä pää tulee vaihdelaatikkoon.

Pisimmän aikaa arvoin sen kanssa, uskallanko ottaa koko vetoakselia irti. Jotenkin pelkäsin, että saanko sitä ikinä paikalleen.

Ja äh. Tässä vaiheessa täytyy todeta, etten ikinä saa kirjoitettua tätä shittiä tähän vaihe vaiheelta. Se kuka ei ole tätä hommaa tehnyt, niin tulee tästä sepustuksestani vain sekavalle tuulelle.

Pitäisikö jättää tähän. No, laitan vielä yhden kuvan.

Koko paketti kannattaa rohkeasti ottaa irti.

Jos tämä homma kiinnostaa siinä mielessä, että itse meinaa tehdä, niin kannattaa katsoa vaikka tämä video. Auttoi minua.

Kokonaisuudessaan Punton laitto omin voimin antoi taas uskoa siihen, että vanhaa autoa voi todellakin korjata itse.

Minulla on nyt koko rakkine myynnissä Nettiautossa. Mutta lähinnä kokeilen minkälaisia tarjouksia tulee. Ehkä ei tule yhtään tarjousta, koska pyydän siitä niinkin jyrkkää hintaa kuin 1200 euroa.

Korjataan taas

Ihan siistiä toi auton laitto välillä, vaikka ei siinä oikein ole mitään järkeä. Saa siinä tavallaan semmoisia onnistumisen elämyksiä kun jokin homma onnistuu, mutta en sitten tiedä lopun perin onko se sen arvoista.

Arvokysymyksissä tosin ei ole yhtä oikeaa vastausta, yleensä. Siis meinaan sitä, että jos laskee ollenkaan painoarvoa sille omalle "harrastukselle", mitä romuauton korjaaminen on, niin sitten se ehkä on kannattavaa. Mutta jos ajattelee kylmän utilitaristisesti, että auto on ajoneuvo, työkalu ja kone, jonka pitää toimia, ei harrastamisessa ole mitään järkeä.

Mutta sitten ollaankin elämän peruskysymysten äärellä, että onko missään sitten mitään järkeä. Ihan yhtä lailla judo tai postimerkkeily on tyhmä harrastus, jos auton korjaaminenkin on.

Tavallaan perustelen vanhan Fiatin korjaamista itselleni sillä, että opin uutta. Mutta mitä varten? Tuskin riittää yksi ihmiselämä siihen, että osaa korjata jokaisen rikkimenevän paikan tietyllä automerkillä.

Nyt se Punto sitten makaa rampautuneena Kirkkonumella. Aloitin vetonivelen suojakumin rempan. Kätevää sitä on tehdä Kirkkonummella, kun kevät on alkanut ja asfaltilla voi könytä, kun kerran asfaltti jälleen näkyy. Ja vanhempieni talon autokatoksessa Punto voi hengata yön yli ja odotella kun huomenna menen jatkamaan projektia.

Nyt homma jäi siihen, että tuli väsy ja aikaikkuna sulkeutui. Lisäksi tarvitsen osia Motonetistä. Ainakin napamutterin ajattelin ostaa ja ehkä uuden vetonivelen. Ehkä.

Laitoin Punton muuten koemyyntiin.

Ja hitsi. Älkää ostako Ikean Expedit-pöytää kirjoituspöydäksi, ellette hommaa siihen jotain pehmustetta ranteille. Tää reuna on pirun terävä ja kirjoittaminen sattuu.

Kevät tulossa

Siellä se edelleen seisoo. Lämpömittari on vihdoin plussan puolella ja lumet sulaa.

Sain Konalan Autokeskuksesta hauskan kirjeen:

"Vaihda nyt huippusuosittuun Fiat Puntoon, saat 2500 euron hyvityksen vanhasta autostasi."

Hehe. Maksaisivat muka 2500 euroa Puntostani. Jollekin asiasta vähemmän tietämättömälle, joka saa vastaavan kirjeen kotiin, voi tulla se illuusio, että oma auto olisi tuon arvoinen.

No, tuo on vain myyntimiesten kikkailua. En tarvitse upo-uutta autoa, varsinkaan Fiatia.

Ajoin tuossa männäpäivänä uutta Fiat 500 L:ää ja se ei ainakaan ollut makuuni. Ei siis Makuuni, vaan makuuni.

Makuunissa en muuten käy, koska sain sieltä huonoa palvelua vuonna 2001.

Eilen käytiin vaimon kanssa Filmtownissa.

Missä Fiat?

Jokin ympyrä sulkeutui kun hyppäsin pari päivää sitten erään katumaasturin rattiin Helsingissä ja ajoin 1200 kilometriä Ivaloon. Jotain siihen tyyliin, että kaksi vuotta sitten en edes omistanut autoa ja nyt olen testaamassa uusia katumaastureita ja joku hullu maksaa minulle siitä palkkaa.

No, edellinen on tietty kärjistys puolitotuuksia. Mutta kuitenkin.

Ja tämän blogin pääosaa näyttelee edelleen eräs Fiat Punto, joka kyhjöttää siellä parkkiruudussa kylmissään Helsingissä ja minä vain täällä vieraissa ajelen Kugalla, Sportagella, 3008:lla ja mitä näitä nyt on.

Niin, miksi Fiatilla ei ole katumaasturia? Tai ehkä on, mutta se vain ei ole löytänyt tietään tänne Saariselälle.

Seisokki jatkuu

Auton kanssa on vähän sama juttu kuin minkä tahansa muunkin: pois silmistä tarkoittaa samaa kuin pois mielestä.

Nyt kun Punto seisoo parkkipaikalla, jonne en näe, ei sitä tule ajatelleeksi päivittäin. Puntoa siis.

Mutta sitten kun se tulee mieleen, ajattelen väistämättä, että onko autoa järkeä pitää, jos sillä ei aja. Mutta entäs jos tarvitsenkin sitä vaikka kesäkuussa? Nykyinen työsuhteeni on katkolla kesäkuun alussa ja sitten voi hyvinkin taas tulla tarvetta autolle.

No, kyllä me sillä ajeltiin viikonloppuna vaimon kanssa kun kävimme Kirkkonummella äitini synttäreillä. Hyvin se Punto taas kulki. Alussa se oli vähän jäässä, mutta kyllä se suli matkan puoleen väliin mennessä.

Mutta näin tylsää on tällä hetkellä autoilurintamallani.

Ajamaton autoilija

Sen verran täytyy ottaa sanoja takaisin, että lopulta joutui Puntokin muuttoautoksi. Vanhaan kämppään jää aina sitä ylimääräistä kummallista kamaa, jota vain löytyy kaappien perukoilta, vaikka kämpän piti jo muka olla tyhjä. Niin sitten ne kamat ahdetaan Fiat Puntoon ja ajellaan koko roskan kanssa Helsinkiin.

Tuntuu tyhmältä kirjoittaa autoilijan blogia. Enpä ole autoillut taas moneen päivään. Lassila on liian hyvien kulkuyhteyksien päässä kaikesta. Kovinpa nopeasti sitä ihminen sopeutuu. Äsken vielä asuttiin Vantaan perukoilla auton varassa ja nyt molemmat peltilehmät kerää lunta maksullisilla parkkipaikoilla. Järkeä vai ei?

Punto muuttoautona

Miten Fiat Puntolla muutetaan kaksio Vantaalta Helsinkiin? Niin, että ajetaan Puntolla Rajatorpan keitaalle, kuitataan Ford Transit -pakettiauto, jätetään Punto keitaan ruutuun ja hoidetaan muuttohommat Transitilla.

Jäin Punton omistamisen kanssa nyt vähän kysymysmerkkitilanteeseen. Muutettiin vaimon kanssa Helsinkiin. Julkisilla kulkuneuvoilla pääsisi duuniin aika kivasti. Itseasiassa niitähän käytänkin. Mitä teen autolla? Nyt varattiin peltilehmälle seitsemäntoista euron ruutu. Siellä se Punto saa nyt pesiä omassa ruudussa.

Mutta en millään viitsisi myydä. Esimerkiksi se duuni, mitä JR:n kanssa tehtiin syylarirempan eteen: yhteensä 24 miestyötuntia. Harmittaisi se luovuttaa "ilmaiseksi" uudelle omistajalle.

Yksi kumi ja vaseliinia, kiitos

Katsastus meni läpi. Silti en pompi ja hypi reimusta tasajalkaa.

Vikalistalla seuraavaa:

1.  vetonivelen suojakumi
2. takalasin pyyhkimen moottori

Se on jännä juttu, että ikinä ei ole kerralla kaikki kunnossa.

Mutta en anna edellisten seikkojen häiritä talviajelujani. Ainainen nillittäminen rikkinäisestä autosta on tylsää.

Kerron vaikka positiivisista asioista. Esimerkiksi voisin kertoa, että pääsin katsastuksen jälkitarkastukseen ihan ilman ajanvarausta ja vain puolen minuutin odotuksella. K1-katsastusaseman Antti oli yhtä mukava kuin kollegansa Mikko silloin kolmisen viikkoa sitten. Eikä Antti laittanut papereihin merkintää ympäristöhaitasta, vaikka en ollut moottoria edes pessyt. Pelkän tiivisteen olin vaihtanut ja rätillä vähän pyyhkäissyt.

Jälkitarkastus maksoi 21 euroa. Ei paha. Mutta taas se oli parikymppiä sinne ja kymmpi Motonettiin kun hain kumin ja vaseliinia. En jaksa edes edellisestä mitään huumoria vääntää.

Lauantai illan tarvikkeet: suojakumi, vaseliinia ja

 kiristimiä.

Sinänsä tuo kumi- ja rasvapaketti oli edullinen: 10,90 euroa. Vanhaan Puntoon ei näköjään kalliita varaosia saa hakemallakaan. Kalleinta on sitten se oma aika, vaiva tai korjausmiehen tuntitaksa.

Sama homma oli taannoisen syylarirempan kanssa. Koti-insinöörin kanssa väänsimme Puntoa kuntoon kellon ympäri. Itse osat maksoivat alle viisikymppiä.

Niin, siitä takalasin pyyhkimen moottorista. Se oli huvittavaa kun perjantai-iltana Miken kanssa ajelin Lauttasaaresta kotiinpäin, niin se pyyhin vain sammui. Vähän siellä joku rele napsuu, mutta mitään liikettä ei tapahdu.

Ja täytyy ihan vähän antaa myös huonoa palautetta Viljaselle. Olin tuosta suojakumista nimittäin Punton huoltoonviennin yhteydessä maininnut, että vuotaako se. No, en toisaalta naamatusten päässyt autoa hakiessa Viljasen kanssa juttusille, mutta olisi sen nyt samalla voinut vaihtaa. Ja ei siitä tietenkään mitään oltu laskutettu. Mutta hyvään palveluun kuuluisi mielestäni koko paketti: "Hei, huomasimme, että autosi on tuolta ja tuolta rikki. Korjaammeko?" Niin sen kuuluisi mielestäni mennä.

Nyt tuo kumi jää omaksi projektiksi. Välitöntä haittaa siitä ei ole ajamiselle, mutta tuolla suolamössössä ei se ainakaan itsekseen paremmaksi muutu.

Viihdekäyttöä

Punto ui syvissä vesissä.

Ulkona on kunnon lumikeli. Olisipa vielä kunnon talvirenkaat.

Jännä, että on siunaantunut nyt kahtena perättäisenä viikonloppuna entisten duunikavereiden kokoontumisia. Äsken palasin Lauttasaaresta kamera- ja ääniheebojen peli-illasta. Puntolla menin, tietenkin -- onhan se juuri huolletukin.

Ilta-ajelut olivat nyt sitä ihtiään: talviautoilua. Päivällä satanut lumikerros oli vielä suurimmaksi osaksi teillä ja kaduilla. Monin paikoin Punton pohjassa rohisi kun ylitin lumivalleja.

Testasin muutamassa paikassa lukkojarrutusta. Viljanen oli tehnyt lupaamansa homman, eli takajarrut olivat perstuntumalla kunnossa. Joskus syksyllä parjasin Punton sivuluisusta huonoja talvirenkaita, mutta syynä tuolloinkin olivat ne vialliset jarrut. Jos toinen takapyörä ei jarruta, kääntyy auto väistämättä poikittain liukkaalla kelillä lukkojarrutuksessa. Mutta, ovat ne renkaat silti huonot. Liikkeelle lähdössä oli nimittäin paikoin ongelmia.

Lauttasaaressa, kun Miken kanssa olimme Puntollani peli-illasta poistumassa, Puntolla oli vaikeuksia päästä mäkiparkista kadunvarresta liikkeelle. Joku paikallinen larulainen otti jo askeleen ja pari Puntoni suuntaan, ehkä työntääkseen, mutta onneksi juuri silloin pääsimme liikkeelle. Ei Punto nyt aivan niin avuton ole, että sitä pitäisi liikkeelle lähtiessä työntää.

Ja meneehän se perjantai-ilta ihan mukavasti autoillessakin. Ei sitä aina tarvitse ryypätä ja rellestää. Toki join olutta. Automiehen valinta oli tietenkin Bitburger Drive 0,0.

Halpa huolto

Halpaa on, täytyy sanoa. Edessäni on Viljasen Autokorjaamon lasku. Yhteensä 177,40 euroa.

Kaikki on tietenkin suhteellista. Huoltosummallahan saisi melkein kaksi kuukautta seutuliikenteen matkakorttiaikaa yhdelle aikuiselle. Tai sillä pääsisi Ruotsin risteilylle Viikkarille.

Jotakuta saattaisi harmittaa maksaa mitään ylimääräistä neljätoistavuotiaan auton ylläpidosta. Mutta huolloksi, minkä tahansa auton huolloksi, tuo vähän vaille satakahdeksankymppiä, on niin halpa summa, että minua ei kyllä harmita. Olen kuullut yhdeltäkin VAG-konsernin mannekiinilta, että uudella eurohymyllä huoltolaskun summa vaihtaa desimaalia yhden oikealle, ja sitten ollaan aika lähellä laskun loppusummaa.

Pistetäänpäs vähän dadaa tähän väliin:

• öljynvaihtopaketti 43 €
• jäähdytysneste 3,7 €
• jarruneste 4,7 €
• pesuaine 3 €
• jarrupesu 7 €
• jarrusatula 11 €
• työ 105 €

Taas on siis kasa uutta osaa, tai lähinnä nestettä, Punton syövereissä.

Okei, en tiedä vielä, meneekö leimaan, mutta eiköhän. Luotan Viljaseen. Suorastaan suosittelen Viljasta sinullekin.

Molemminpuolisesta luottamuksesta kertoo jotain se, että Viljanen soitti minulle päivällä ja kertoi Punton olevan valmis. Tiedustelin, että moneenkohan saakka sitä saapi tänään perjantaina noutaa. Viljanen sanoi, että lähtevät työmaalta neljältä, mutta laskun hän laittaa Punton etuistuimelle. Siis laskun! Ja avaimet hän piilotti minulle, en kerro minne, mutta ihan mahtava palvelu! Äsken hain, jo lumihuntuun ehtineen, Punton Viljasen pihasta, ja pääsin erittäin kätevästi viikonlopun viettoon ja illan rientoihin. Ei ongelmia, ei jonotusta, ei säätöä, hyvä palvelu ja halpa hinta.

Olen onnellinen.

Yön vireystila vaivaa kuskeja ja kirjoittajia

On se Punto ihan hyvä auto. Se selvisi edustustehtävästään. Ja tehtävä oikeastaan oli ihan vaativa: viedä täysi lastillinen juhlijoita ensin etkoille ja sen jälkeen baariin. Ja vieläpä Nummelaan.

Ehätin jo entisille työkavereilleni, joita kuskasin, kommentoida, että oli ensimmäinen kerta kun vein Puntollani porukkaa juhlimaan. Ja olin ihan rehellisesti kuskina. Se oli tavallaan tosi siistiä. Ja tuli mieleen ajat, joita ehkä itse en nuoruudessani kokenut, että teiniporukka hyppää romu-Punton kyytiin ja sitten ajellaan juhlatuulella kylille. Nyt tehtiin niin paitsi, että kyydissä oli noin kolmekymppisiä aikuisia.

Täyypä muuten todeta, että en ole montaa kertaa Nummelassa käynyt.

Huh, alkoipa väsyttää. Tämä on tätä, kun keskellä yötä pitäisi yrittää kirjoittaa jotain fiksua. Tai ei sillä fiksuudellakaan niin väliä.

Siinä kun Turun motaria ajelin äsken kotia kohti, niin tajusin, että silmäluomet painaa. Väsyneenä on kuulemma vaarallista ajaa. Ajelin sitten ihan iisisti. Ja luulin jostain syystä, että Turtsa ei olisi valaistu, mutta olihan se – koko matkan Nummelasta Kehälle saakka.

Punto inisi jotain matkalla Nummelaan ja entiset kolleganikin sen panivat merkille. Mitähän se meinaa? Toivottavasti nyt ei ole siltikin se vetoakselin suojakumi rikki.

The curly hair of the constable

Otsikon sanoin yritin joskus vuosituhannen alussa Ameriikan Stevelle opettaa, että mitä on nimismiehen kihara englanniksi. Ajelimme tuolloin, kreisiä kyllä, Puntolla Puumalassa kiharaista hiekkatietä ja Steve oli ihmeissään, että mitäs tämä on.

Tosiaan, olin kokonaan unohtanut sen Punton. Se oli silloisen tyttöystäväni ja nykyisen vaimoni järjestysluvussaan toinen auto. Mutta se oli uudempi ja ihan eri korimallia kuin oma vihreä hirvitykseni, joten sitä ei lasketa Puntoksi.

Ja kesäisistä muistoista palaan Rajatorpantielle ja asiaan, miksi toin nimismiehen kiharat esiin. Ulkona on nimittäin aivan kreisi sää!

Lunta satoi muutamassa tunnissa parikymmentä senttiä ja lämpötila on nollassa. Lähdimme käymään ostoksilla Myyrmannissa ja vain vaivoin Punto sai kömmittyä auraamattomalta parkkipaikalta liikkeelle. Palkkioksi vaivoistaan Punto saikin sitten lämmitellä ja sulaa tunnin verran Myrtsin parkkihallissa.

Ja ne nimismiehen kiharat. Aivan kummallinen ajokeli tai joku ufojen salajuoni oli ehtinyt tapahtua Rajatorpantiellä, joka oli kuin perunapeltoa! Se oli yhtä katsastuskonttorin tärinätestiä koko matkan Myyrmanniin. Mistä se johtui, kerro Juha För? Ja en nyt puhu mistään perus kuoppaisesta talvitiestä, vaan kunnon nimismiehenkiharasta, joka tärisytti autoa sellaisella aallonpituudella, että keskustelusta sisällä ei tullut mitään. Saipahan hyvän pershieronnan siinä matkalla.

Tällaista tällä erää. Katsastuksesta tai huollosta minulla ei ole kertoa mitään, koska Viljasella Puntoni vierailee vasta viikon päästä ja sen jälkeen vasta pääsen katsastamaan.

Katsastukseen liittyen epäilen muuten, että se vetoakselin suojakumi ei ole rikki laisinkaan. Vilkaisin ottamaani valokuvaa uudemman kerran ja sehän peijooni on "vuoto" juuri siinä kohtaa mihin vanha rikkinäinen iskari on vuotanut öljyä.

Tämä vuoto on öljyä vetoakselin suojakumista... vai onko?

Tiivistelmä

Vikalista lyheni jälleen! Heitetään alkuun kuvatus.

HS:n uusi kulttuuriliite pääsi arvoiseensa tehtävään.

Tämä tässä on venttiilikopan tiiviste. Tai Motonetin kielellä: Venttkopantiiv UnoPunto. Ja hintaa oli 3,9 euroa. Ja sekoillaanpa vielä sen verran, että tämä kuvassa oleva tiiviste on se vanha ja huono ja tämän alkuperäistä hintaa en tiedä.

Haynes luonnehti hommaa kolmen jakarin arvoiseksi. Uskalsin lähteä siihen kylmiltäni -- ihan kirjaimellisesti. Ulkona oli nimittäin noin kymmenen pakkasta ja suoritin korjausoperaation kylmässä parkkihallissamme.

Heitetäänpäs lisää kuvatusta.

Vanha tiiviste oli paikoin littaantunut ja kuluneen oloinen.

Tässä toisessa kuvassa näkyy paremmin syy öljyvuotoon, eli siihen ympäristöhaittaan, jollaiseksi katsastuskonttori vuotavaa tiivistettä luonnehti. En siis vähättele laisinkaan sitä ympäristöhaittaa ja onhan se hyvä korjata muutenkin.

Joo, olisihan se kiva olla kuvia sieltä ihan Puntostakin ja miltä uusi tiiviste näyttää moottoriin kiinnitettynä, mutta oli niin pirun kylmä ja pimeää, etten jaksanut lähteä parkkihalliin enää uudestaan kameran kanssa kun sieltä kerran olin tullut pois. Taskukamera olisi ollut muuten mukana, mutta unohdin sen Tuomarilaan viikonloppuna käydessämme vaimon kanssa veljenpojan synttäreillä. No, otan myöhemmin joskus valosan aikaan hyvät kuvat ja laitan sitten vaikka tännekin.

Jäljellä vikalistassa vetarin suojakumi ja hylkäysperusteena ollut jarruvoimien liian suuri ero.

Niin, todetaan vielä äkkiä, että en käyttänyt momenttiavainta, vaikka herra Haynes sitä suositteli, koska en sellaista omista. Ajattelin, että tsekkaan sitten kiristyksen vaikka vanhempieni luona Kirkkonummella seuraavan kerran kun siellä käyn. En tosin ikinä ole käyttänyt momenttiavainta, että sekin ehkä vaatii aluksi pienen opettelun.

Vikalista lyheni jo

Palatakseni vielä eiliseen, niin saattaa kuulostaa tyhmältä sanoa, etteikö se katsastuksen hylsy-päätös harmittaisi. Mutta tavallaan se ei harmita vieläkään. Taannoisesta sisäsyylarin rempasta jäi sellainen olo, että periaatteessa minkä tahansa vian voi keskittymällä, oikeilla välineillä ja ajan kanssa korjata itse.

Nyt joku autoinssi voisi ehättää tähän luettelemaan, että "Joo, voi korjata. Paitsi sen. Ja sen. Ja sen ja sen vian. Niitä et kyllä voi itse korjata." No, ehkä en voi sitten, mutta käsittääkseni eilen saamastani vikalistasta kaikki ovat ihan mekaanisia perusvikoja.

Unissani alkoi väijymään jo kansiremppa. Sillä saisi öljyvuodon kuriin. Minua kiehtoisi avata se itse asia, the thing, eli moottori ja nähdä se tärkein, eli mikä autoa liikuttaa. Konepelti on siinä tavallaan se iho, joka pitää puhkaista -- sen osaa jokainen lääkäri. Sitten veitsellä sydän auki. Ja ai niin, potilas pitäisi olla nukutettu. Puntoni kohdalla se ehkä ei ole se vaikein osuus. Ja ehkä niin kuin kirurgeillakin, se rujo avaaminen ja katselu ei ole vaikeinta, vaan kaikkien osien oikein päin takaisin laitto.

Mutta, yksi vika on jo korjattu! Eilen pakkasessa lähdin ajelemaan Puntoani ja kuuntelemaan, miten JVC soi ja suuntasin ajoni tutun sähköinsinöörin, Croma-miehen, luokse. Keskeytin hänet laboratoriostaan hienoelektroniikan kimpusta, mutta hän suostui lähtemään pihalle katsomaan, josko Puntoni töötin saisi helposti kuntoon. Samalla yritimme suoristaa rattia.

Räikkäsarja viuhuen taskulamppujen loisteessa irrotimme töötin ja ratin, ajoimme ja testasimme -- onko suorassa ja toimiiko töötti, pysähdyimme, ajoimme ja testasimme uudestaan. Lopulta kaikki oli kunnossa. En sitten tiedä lopulta, mikä siinä töötissä oli vikana, mutta liittimien hölskyttelyllä sekä sulakkeiden ja releiden renklaamisella se vain lähti toimimaan.