Ihan siistiä toi auton laitto välillä, vaikka ei siinä oikein ole mitään järkeä. Saa siinä tavallaan semmoisia onnistumisen elämyksiä kun jokin homma onnistuu, mutta en sitten tiedä lopun perin onko se sen arvoista.
Arvokysymyksissä tosin ei ole yhtä oikeaa vastausta, yleensä. Siis meinaan sitä, että jos laskee ollenkaan painoarvoa sille omalle "harrastukselle", mitä romuauton korjaaminen on, niin sitten se ehkä on kannattavaa. Mutta jos ajattelee kylmän utilitaristisesti, että auto on ajoneuvo, työkalu ja kone, jonka pitää toimia, ei harrastamisessa ole mitään järkeä.
Mutta sitten ollaankin elämän peruskysymysten äärellä, että onko missään sitten mitään järkeä. Ihan yhtä lailla judo tai postimerkkeily on tyhmä harrastus, jos auton korjaaminenkin on.
Tavallaan perustelen vanhan Fiatin korjaamista itselleni sillä, että opin uutta. Mutta mitä varten? Tuskin riittää yksi ihmiselämä siihen, että osaa korjata jokaisen rikkimenevän paikan tietyllä automerkillä.
Nyt se Punto sitten makaa rampautuneena Kirkkonumella. Aloitin vetonivelen suojakumin rempan. Kätevää sitä on tehdä Kirkkonummella, kun kevät on alkanut ja asfaltilla voi könytä, kun kerran asfaltti jälleen näkyy. Ja vanhempieni talon autokatoksessa Punto voi hengata yön yli ja odotella kun huomenna menen jatkamaan projektia.
Nyt homma jäi siihen, että tuli väsy ja aikaikkuna sulkeutui. Lisäksi tarvitsen osia Motonetistä. Ainakin napamutterin ajattelin ostaa ja ehkä uuden vetonivelen. Ehkä.
Laitoin Punton muuten koemyyntiin.
Ja hitsi. Älkää ostako Ikean Expedit-pöytää kirjoituspöydäksi, ellette hommaa siihen jotain pehmustetta ranteille. Tää reuna on pirun terävä ja kirjoittaminen sattuu.
Arvokysymyksissä tosin ei ole yhtä oikeaa vastausta, yleensä. Siis meinaan sitä, että jos laskee ollenkaan painoarvoa sille omalle "harrastukselle", mitä romuauton korjaaminen on, niin sitten se ehkä on kannattavaa. Mutta jos ajattelee kylmän utilitaristisesti, että auto on ajoneuvo, työkalu ja kone, jonka pitää toimia, ei harrastamisessa ole mitään järkeä.
Mutta sitten ollaankin elämän peruskysymysten äärellä, että onko missään sitten mitään järkeä. Ihan yhtä lailla judo tai postimerkkeily on tyhmä harrastus, jos auton korjaaminenkin on.
Tavallaan perustelen vanhan Fiatin korjaamista itselleni sillä, että opin uutta. Mutta mitä varten? Tuskin riittää yksi ihmiselämä siihen, että osaa korjata jokaisen rikkimenevän paikan tietyllä automerkillä.
Nyt se Punto sitten makaa rampautuneena Kirkkonumella. Aloitin vetonivelen suojakumin rempan. Kätevää sitä on tehdä Kirkkonummella, kun kevät on alkanut ja asfaltilla voi könytä, kun kerran asfaltti jälleen näkyy. Ja vanhempieni talon autokatoksessa Punto voi hengata yön yli ja odotella kun huomenna menen jatkamaan projektia.
Nyt homma jäi siihen, että tuli väsy ja aikaikkuna sulkeutui. Lisäksi tarvitsen osia Motonetistä. Ainakin napamutterin ajattelin ostaa ja ehkä uuden vetonivelen. Ehkä.
Laitoin Punton muuten koemyyntiin.
Ja hitsi. Älkää ostako Ikean Expedit-pöytää kirjoituspöydäksi, ellette hommaa siihen jotain pehmustetta ranteille. Tää reuna on pirun terävä ja kirjoittaminen sattuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti