Aina sitä oppii jotain uutta. Opin paljon niiden kahden vuoden aikana autoilusta ja auton korjaamisesta, joina Punton omistin. Ja opin jälleen asian jos toisenkin auton myymisestä.
Tai oikeastaan kyse ei ole pelkästään auton myymisestä. Kyse on minkä tahansa moottoriajoneuvon myymisestä ja Punto oli omalla kohdallani järjestysluvussa kolmas. Ensin myin moponi, sitten piikki-skootterin ja nyt Punton. Ja oikeastaan, jos mennään tarpeeksi pitkälle, kyse ei ole edes moottoriajoneuvojen myymisestä tai myymisestä lainkaan. Kyse on sosiaalisesta vuorovaikutuksesta ostajan ja myyjän välillä.
Kumpi on ostotilanteessa se, joka vie? Yleensä aggressiivinen ostaja saa hyvän hinnan itselleen tingattua. Moponi kohdalla ostaja oli minua vanhempi taksikuski-mieshenkilö, joka osti mopon tyttärelleen. Hän osasi tinkiä ja lopulta myin mopon ehkä liian halvalla. Samoin kävi piikki-skootterini kanssa Tuusmotorissa. Tuusmotorin Unski oli kokeneempaa kokeneempi prätkämyyjä ja en lopulta tiedä teinkö hyvän diilin luopuessani skootteristani. Edelliset kerron siksi, että nyt Puntoni kohdalla päätin olla varautunut. Minultahan ei tingittäisi! Ja olin tarkkaan laskenut muistilapulle minimihinnat, joiden alle yksinkertaisesti en suostuisi menemään. Laskin erikseen kombot pelkälle autolle, autolle ja renkaille, edellisille ja audiojärjestelmälle ja vieläpä korjauskäsikirjankin olisin voinut heittää kaupan päälle, jos ostaja olisi oikein käynyt tinkaamaan. Mutta ei. Jorma maksoi sen mitä pyysin.
Miksi näin? Jorma halusi niskan päälle.
Nyt kun teimme Jorman mielestä herrasmiessopimuksen, että hän maksoi Puntostani 1050 euroa, jonka olin pyytänytkin, jäin eräällä tavoin hänelle velkaa. En jaksaisi tästä päätäni nyt vaivata, ellei mies olisi itse sanonut lopuksi:
- Älä sitten tuhlaa niitä rahoja heti. Mä soittelen sitten, jos tässä on jotain, niin puretaan kaupat.
Ei siis helvetti. Eihän asia nyt niin mene. Mutta Jorman mielestä menee.
Eihän tässä oikeasti ole mitään ongelmaa, mutta jostain syystä se tyyli, jolla Jorma toimi, jätti minut epäileväksi siitä, mitä hän todella meinaa tehdä, jos hän löytääkin Puntosta nyt jotain vikaa. Fakta on se, että auto on 14-vuotias italialainen pikkuauto, ja siinä on takuuvarmasti jotain vikaa, jos oikein etsimällä lähdetään etsimään. Kun en nyt tunne Jormaa, niin en vielä tiedä, kuinka kärkkäästi mies tarttuu luuriin ja alkaa vaivaamaan minua milloin milläkin asialla.
No, koska en tunne Jormaa, niin ehkä vain käsitin huumoriksi tarkoitetun letkautuksen väärin ja kaikki on ihan hyvin.
Vaikka Punto on nyt kaupattu, niin kirjoitettavaa Talviautoilijan päiväkirjassa Punton osalta riittää vielä toviksi. Seuraavaksi teen loppulaskelmat, mitä lysti Punton kanssa maksoi. Sen voin sanoa tässä vaiheessa, ettei autoilulla ainakaan rahaa säästä.
Tai oikeastaan kyse ei ole pelkästään auton myymisestä. Kyse on minkä tahansa moottoriajoneuvon myymisestä ja Punto oli omalla kohdallani järjestysluvussa kolmas. Ensin myin moponi, sitten piikki-skootterin ja nyt Punton. Ja oikeastaan, jos mennään tarpeeksi pitkälle, kyse ei ole edes moottoriajoneuvojen myymisestä tai myymisestä lainkaan. Kyse on sosiaalisesta vuorovaikutuksesta ostajan ja myyjän välillä.
Kumpi on ostotilanteessa se, joka vie? Yleensä aggressiivinen ostaja saa hyvän hinnan itselleen tingattua. Moponi kohdalla ostaja oli minua vanhempi taksikuski-mieshenkilö, joka osti mopon tyttärelleen. Hän osasi tinkiä ja lopulta myin mopon ehkä liian halvalla. Samoin kävi piikki-skootterini kanssa Tuusmotorissa. Tuusmotorin Unski oli kokeneempaa kokeneempi prätkämyyjä ja en lopulta tiedä teinkö hyvän diilin luopuessani skootteristani. Edelliset kerron siksi, että nyt Puntoni kohdalla päätin olla varautunut. Minultahan ei tingittäisi! Ja olin tarkkaan laskenut muistilapulle minimihinnat, joiden alle yksinkertaisesti en suostuisi menemään. Laskin erikseen kombot pelkälle autolle, autolle ja renkaille, edellisille ja audiojärjestelmälle ja vieläpä korjauskäsikirjankin olisin voinut heittää kaupan päälle, jos ostaja olisi oikein käynyt tinkaamaan. Mutta ei. Jorma maksoi sen mitä pyysin.
Miksi näin? Jorma halusi niskan päälle.
Nyt kun teimme Jorman mielestä herrasmiessopimuksen, että hän maksoi Puntostani 1050 euroa, jonka olin pyytänytkin, jäin eräällä tavoin hänelle velkaa. En jaksaisi tästä päätäni nyt vaivata, ellei mies olisi itse sanonut lopuksi:
- Älä sitten tuhlaa niitä rahoja heti. Mä soittelen sitten, jos tässä on jotain, niin puretaan kaupat.
Ei siis helvetti. Eihän asia nyt niin mene. Mutta Jorman mielestä menee.
Eihän tässä oikeasti ole mitään ongelmaa, mutta jostain syystä se tyyli, jolla Jorma toimi, jätti minut epäileväksi siitä, mitä hän todella meinaa tehdä, jos hän löytääkin Puntosta nyt jotain vikaa. Fakta on se, että auto on 14-vuotias italialainen pikkuauto, ja siinä on takuuvarmasti jotain vikaa, jos oikein etsimällä lähdetään etsimään. Kun en nyt tunne Jormaa, niin en vielä tiedä, kuinka kärkkäästi mies tarttuu luuriin ja alkaa vaivaamaan minua milloin milläkin asialla.
No, koska en tunne Jormaa, niin ehkä vain käsitin huumoriksi tarkoitetun letkautuksen väärin ja kaikki on ihan hyvin.
Vaikka Punto on nyt kaupattu, niin kirjoitettavaa Talviautoilijan päiväkirjassa Punton osalta riittää vielä toviksi. Seuraavaksi teen loppulaskelmat, mitä lysti Punton kanssa maksoi. Sen voin sanoa tässä vaiheessa, ettei autoilulla ainakaan rahaa säästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti