Kun yöllä lähdin töistä kotiin, oli duunipaikan parkkipaikalla autojen ikkunat ja katot valkoisessa huurussa. Oli pakkasta. Kulkuvälineen vaihto moottoripyörästä henkilöautoon ei olisi voinut sattua kovin paljon parempaan saumaan.
Ei tiellä jäätä ollut ja olisin kyllä moottoripyörällä kotiin päässyt, mutta olisi se ollut tietyllä tavalla äärirajoilla ajamista. Moottoripyörälle jää on ihan eri tavalla vaarallista kuin autolle. Sopiva kapea noro ohutta jäätä asfaltin päällä voi saada motoristin nurin jos jään päällä joutuisi jarruttamaan tai kallistamaan. Autoilijalle hetkellinen pidon menetys ei ikinä tarkoita kaatumista ja neljä pyörää pitävät aina paremmin kuin kaksi.
Punto lähti hyvin käyntiin, vaikka pakkasta olikin. Auton yleiseen varustetasoon tarvitsen kuitenkin erään tärkeän lisäyksen: jääraapan. Työkaverini Einari tarjoutui ystävällisesti raaputtamaan huuruiset ikkunat, koska olin heittämässä häntä kotiin, mutta ainoa vähänkin tarkoitukseen sopiva työkalu oli heppoinen parkkikiekko. Ja sehän meni palasiksi.
Sinänsä oli mukavaa toimia ensimmäistä kertaa omalla autolla kuskina. Minut on varmasti tuhansia kertoja heitetty autolla töihin, kotiin, kouluun tai kaverille. Minut on haettu lentokentältä, satamasta ja baarista. Nyt pääsen pikkuhiljaa antamaan jotain takaisin tähän pottiin. Erityisen hauskaa oli, että heitin Einarin töistä kotiin saman talon pihaan, jossa itse vielä vuosi sitten asuin. Ympyrä sulkeutui.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti