Ajelin tänään Kirkkonummelle vanteiden kunnostuspuuhiin. Aamulla pakkasta oli kolmisen astetta, mutta en kokenut ajamista kesärenkailla liukkaaksi. Tiet olivat kuivat ja aurinko paistoi.
Tie 51 alkaa olla minulle tunnistamattomassa kunnossa. Välillä Espoo-Kirkkonummi tehdään parhaillaan mittavia tietöitä. Koko tieosuus näemmä laajennetaan nelikaistaiseksi motariksi. Olen ajellut kyseistä tietä edestakaisin niin kauan kuin minulla on ajokortti ollut ja voisi sanoa, että se on minulle tuttu tie. Mutta kohta alkaa se tie, jonka nuoruudestani muistan, olla historiaa. Tolsan kohdalla liikenne oli ohjattu jo uudelle uralle. Ajoin kaivinkoneen ohi, joka kaivoi auki vanhaa tienpohjaa. Sen tien piennarta pitkin olin jo 15-vuotiaana ajanut polkupyörällä Espooseenkin saakka siskoni luokse kylään.
Kirkkonummelle perille päästyäni aloitin työt renkaiden roudaamisella pihalle. Vedin jatkojohdon ja hain porakoneen. Pistin päähäni suojalasit ja aloin porakoneeseen kiinnittämälläni hiomakiekolla työstämään vanteita. Ruostetta irtosi niin paljon, että minut vallitsi jo ensimmäisen vanteen kohdalla uskonpuute homman järkevyydestä. Mietin, että paljonkohan uudet vanteet maksaisivat..
Hengähdin hetken ja hain vielä kuulosuojaimet lisävarusteeksi. Ainoat kuulosuojaimet, mitä löysin, olivat metsurinkypärässä kiinni. Minulla oli jo aika rankan työn suojavarustus päällä kun oli kypäräkin. Kuulosuojaimet kuitenkin osoittautuivat järkeväksi valinnaksi ja työ ei tuntunut enää niin rasittavalta. Homma alkoi luistamaan kohtuullisen hyvin ja rauhalliseen tahtiin puhdistin kaikki vanteet irtoruosteesta.
Olin varannut maaliksi Motonetin hopeanväristä vannesprayta. En ollut erikseen hommannut mitään pohjamaalia.
Sattuman kaupalla vanhempieni kellarista oli pari viikkoa sitten löytynyt vanhaa Turtle Waxin sinkkimaalia. Se ei sinänsä ollut mikään ihme, koska kellari on käytännössä aikakapseli erinäisistä kellaritavaroista 80-luvun alusta tähän päivään. Ihme oli se, että sinkkimaali oli vielä juoksevaa. Olin jo kellarin siivouksen yhteydessä tuominnut purkin ongelmajätteeksi, mutta faijani avasi sen silti ja totesi aineen olevan vielä käyttökelpoista. Purkissa luki: "Made by Turtle Wax England, 1979." Tavara oli siis yhtä vanhaa kuin minä!
Maali tarvitsi kuitenkin tinneriä. Ja ei siis tärpättiä, vaan tinneriä. Enpä ollut ennen tätä päivää tiennyt, että aineilla on jotain eroa. Isäni kertoi, että "tinneri on siis sitä, mitä jotkut imppaa." No tämän jutun olin toki kuullut, mutta en ikinä ollut ajatellut, että mitä se tinneri oikein on.
Lähdin sitten Puntollani Kirkkonummen Värisilmään ylläni ehkä kauhtunein, ja sillä hetkellä ruostepölyisin vaatekerta, jonka omistan. Olinhan varautunut likaisiin hommiin, enkä kotoa lähtiessäni ollut ajatellut ulkoista habitustani. Myyjätär katsoi minua epäleivästi kun kysyin tinneriä. Hän kuitenkin toi sen minulle reippaasti. No, ajatteli nainen tinnerin käytöstä kohdallani mitä hyvänsä, sain purkin ja ajoin takaisin rengastyömaalle.
Siinä me sitten olimme - maali ja maalari saman ikäisiä. Sinkkimaali oheni tinnerillä nätisti käyttökuntoon ja purkki riitti hyvin neljään vanteeseen. Käsittelin maalilla vain vanteiden julkisivun, koska sitä ei olisi riittänyt kaikkiin vanteisiin takapuolelle.
Sinkkimaali kuivui melko nopesti ja sitten vuorossa olikin itse vannespray. Lopputuloksesta tuli kohtuullisen siisti. Siis paljon parempi kuin lähtötilanne, mutta uusiksi niitä ei voi millään valehdella.
Vanneprojekti jäi kuitenkin vanteiden takapuolelta vielä kesken. Jätin vanteet rauhassa kuivumaan ja muutenkin minulla oli jo kiire illan rientoihin. Ihme-kellarista löytyi lisää tiukkoja ruostesuoja-aineita, joita faijani minulle suositteli ja meinaan niillä projektia tällä viikolla vielä jatkaa. Säätiedotuksen mukaan kesärenkailla pitäisi tämä viikko vielä pärjätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti