maanantai 24. joulukuuta 2012

Lämpöhukka eli susikuuma

Otan tämän viimeisimmän lämmityslaite-haasteen ihan oppimisen kannalta. Tai niin ainakin uskottelen itselleni.

Joulukahveilla Tuusulan Mekassa, Rusutjärvellä, juttelin eilen eläkkeelle jääneen autoinssin kanssa. Hän antoi ymmärtää, että kuvailemani jäähdytinnestevuoto auton sisätiloihin ei vanhan Fiatin tapauksessa ole mikään ihme. "Näitähän sattuu."

Siinä keskustelun lomassa koin parikin ahaa-elämystä:
  1. Sama jäähdytinneste, joka jäähdyttää moottorin, lämmittää auton sisätilan.
  2. Auton sisällä oleva jäähdytinkenno toimii moottorin hyödyksi lisäkennona.
  3. Auton lämmittäminen ajon aikana ei varsinaisesti kuluta sähköä eli akkua eli bensaa.
Olin aina ennen harhaisesti ajatellut, että auton, tai ainakin Puntoni sisätila lämpiää sähkövastuksella ja se vie ihan sikana tehoa. Näin ei ole! Siinä saattaa olla jokin esivastus, josta en ole vielä täysin varma, mutta pääosin lämmitys tapahtuu moottorin luovuttamasta hukkalämmöstä.

Välihuomiona muuten TM:stä luettuun polttoaineen kulutusjuttuun viitaten, noin kolmasosa moottorissa palaneesta bensasta tuottaa vain lämpöä.

No, talvellahan se lämpö on kiva juttu, eli toisaalta se kaikki hukkalämpö ei olekaan hukkaa.

Ja älkää nyt äkkiä kysykö, missä TM:n numerossa se oli. Ainakin se oli virolaisen sisarlehti Tehnikamaailm numerossa 12/2012. (Ostin sen toissapäivänä Tallinnasta. Jännä lehti. Kovin paljoa en siitä ymmärtänyt, mutta Viron pojilla on siinä nähtävästi ihan omiakin juttuja. Noin puolet näytti olevan käännösjuttuja Suomen TM:stä.)

Asiaan.

Lisäkenno-ominaisuus näkyy siinä, että kun ajelimme toissapäivänä hautausmaalta kotiin ilman lämppäriä, olikin moottori kotona Vapaalassa erityisen lämmin. Se oli jopa niin kuuma, että ihka ensimmäistä kertaa talvella kuulin kun flekti paukahti päälle hurisemaan kun olin moottorin sammuttanut. Ja ulkona oli kymmenen astetta pakkasta! Tämä johtui nähdäkseni siitä, että normaalisti talvella, kun sisälämppäri huutaa täysillä, luovuttaa moottori jäähdytinnnesteen välityksellä auton sisälle ja matkustajille niin paljon lämpöä, ettei esimerkiksi moottorin keulassa sijaitsevan jäähdyttimen flektin tarvitse ikinä talvella pyöriä.

No niin, mitäs muuta.

Netissä varoiteltiin, että korjausoperaatio maksaa "ihan hirveän paljon", mutta pakkohan tuokin vika on korjata. En edes vielä tarkkaan tiedä, missä vuotokohta sijaitsee. Tässä on näitä pakollisia joulun ajeluita, Toyota Corollalla, ympäri Uuuttamaata vielä jäljellä, että ehkä en tänäänkään vielä pääse kunnolla Puntoon könyämään ja vikaa selvittämään.

Ja vielä joulun aforismi:

Ihminen on ihmiselle susi, mutta lämpöhukka on talvella ihmisen paras ystävä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti