Ajelin tänään pääkaupunkiseudulla oikein urakalla. Kävin Helsingin keskustasta Levykauppa Äxästä ja Espoosta Arimanilta leffoja. Sitten kun olin jo Espoossa asti, päätin ajella Kirkkonummelle moikkaamaan vanhempia ja huoltamaan moottoripyörää.
Ajelujani leimasi tällä kertaa ikkunoiden huurtuminen. Nyt on joulukuu, mutta ulkona sataa lumen sijasta vettä. Ja on itseasiassa satanut jo pari päivää putkeen.
Kun lähden märällä ilmalla Puntolla liikkeelle, ovat ikkunat yleensä sisältäpäin kirkkaat. Mutta jo muutaman minuutin ajon jälkeen alkavat kaikki ikkunat olla niin huurussa, että se vaikuttaa muun liikenteen tarkkailuun. Puhaltimet toki toimivat, mutta vain vähän hitaanlaisesti.
Mistähän se kosteus sitten tulee? Jos tavallisen kuiva ihminen astuu autoon ja lähtee ajamaan, niin eihän yksi henkilö kovin paljon pintakosteutta tuo mukanaan. Tietenkin jos hiukset ovat märät, niin sitten tuo ja rutkasti. Mutta tänään ei ollut. Kai se kosteus on sitten vain perus auton sisällä olevaa ilmankosteutta ja hengityksestäni tulevaa kosteutta. Ja toki ne pari vesipisaraa tulevat mukana, jotka ovat ehtineet sataa harteille matkalla kotoa parkkipaikalle.
Toki ne ikkunat lopulta kirkastuvat, jahka ajan vähän pidemmän matkan. Länsiväylällä matkalla Kirkkonummelle olivat jo kaikki etuikkunat täysin kirkkaat.
Eikä tarvitse pelätä nyt liikenteessä vihreää sokeaa Puntoa. On minulla huurun varalle mikrokuituliina, jolla pyyhkäisen itselleni silmäreiät kun pahin kosteusaalto yllättää. Ja pysyvätpähän ikkunat puhtaina muusta liasta kun niitä koko ajan mikrokuidulla pyyhkii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti